top of page

Hoitohuone Soljuva

  vyöhyketerapiaa ja kvanttienergiahoitoja

Kuuntele kehosi kuiskauksia,
jottei sen tarvitse huutaa.

Mitä on vyöhyketerapia?

Kehosi muistaa, vaikka sinä olisit unohtanut.

Vyöhyketerapia perustuu ajatukseen, että ihmisen keho elimineen heijastuu pienoiskoossa jalkapohjiin, kämmeniin ja korviin. Kun näitä heijastealueita hierotaan tai painellaan, vastaavan elimen toiminta aktivoituu. Menetelmä on ikivanha ja sopii kaikenikäisille. Vyöhyketerapian avulla voidaan ylläpitää terveyttä ja hoitaa erilaisia kehon epätasapainotiloja, kuten esim. kipuja tai unettomuutta. Vyöhyketerapiaan voi tulla, vaikkei kärsisi mistään erityisestä vaivasta, sillä se on oiva ennalta ehkäisevä hoitomuoto.

 

Tunnevyöhyketerapia puolestaan näkee ihmisen kehon, mielen ja tunteiden kokonaisuutena. Kehohoidon lisäksi tunnevyöhyketerapiassa käydään keskustellen läpi asiakkaan elämänkaaren tapahtumia, sillä keho muistaa elämän tapahtumat ja käsittelemättä jääneet tunteet. Keho kantaa lisäksi edellisiltä sukupolvilta perittyjä tunnemuistoja ja traumoja, kuten sotakokemuksia. Ne saattavat ilmetä esim. vatsavaivoina, niska-hartiaseudun jännityksenä, poskiontelotulehduksina tai hormonaalisena epätasapainona. Tunnemuistot ja tukahdutetut tunteet voivat ilmetä myös energiaa sitovina, alitajuisina jarruina, jotka estävät elämää soljumasta, jolloin elämä tuntuu raskaalta tai siltä, että on jumissa.

Tunnevyöhyketerapiassa saat tilaisuuden tutustua itseesi ja tunteisiisi turvallisesti kannateltuna. Hoito palauttaa mieleen kehon tunnemuistiin jääneitä asioita ja tapahtumia, jolloin niihin liittyvät tunteet tulevat tunnetuiksi ja tiedostetuiksi ja energiaa vapautuu. Hoito on lempeää ja etenee jokaisen asiakkaan omalla tahdilla, sillä kehon vapautumista tunnelukoista ei voi kiirehtiä. Hoitojen myötä alat ymmärtää itseäsi paremmin, kuuntelet kehoasi herkemmällä korvalla ja opit antamaan tunteillesi tilaa. Löydät oman identiteettisi ja tiedät paremmin, kuka olet.

VYÖHYKETERAPIA
key-192202_1920.jpg
julian-hanslmaier-lYMbHxtntRo-unsplash.jpg

Kvanttienergiahoito

Kvanttihoito on kokonaisvaltaista hyvinvointia edistävä hoito, jossa pääset syvään rentouden, levollisuuden ja läsnäolon tilaan, niin kutsuttuun nollatilaan. Siinä hetkessä kaikki on hyvin. Arjen huolet ja stressi ovat poissa, aistisi ovat avoinna ja olosi on rauhallinen. Olet turvassa. Kvanttihoidossa kehosi luontainen parantamismekanismi aktivoituu välittömästi. Puhtaan tietoisuuden tilassa voit päästää irti ajatusmalleista ja uskomuksista, jotka eivät palvele sinua enää. Kehon jännitykset ja energiajumit vapautuvat. Kvanttihoito on kuin enkelin siiven lempeä kosketus, joka saa sisäisen mylläkän rauhoittumaan.

 

Kvanttihoito perustuu kvanttifysiikkaan ja tapahtuu kvanttikentässä (ns. ykseyskentässä), jonka värähtelyn taajuus muuttuu korkeammaksi. Kvanttihoidossa ei kosketeta fyysisesti, joten hoitoa voidaan antaa myös etänä. Kvanttitilassa käyminen jo itsessään puhdistaa ja tasapainottaa kehoasi ja mieltäsi.

 

Minun ei hoitajana tarvitse tietää, millaisia vaivoja tai murheita hoidettavalla on – energia tietää ja kulkeutuu juuri sinne, missä sitä tarvitaan. Tämä tulee ilmi yhä uudelleen ja uudelleen, kun keskustelen asiakkaan kanssa hoidon jälkeen. Olennaista on avata mielensä ottamaan vastaan. Ja vaikka suhtautuisit hoitoon skeptisesti, energia liikkuu silti ja tuo mukanaan muutosta. En hoitajana voi asettaa energialle ehtoja - se tietää, mitä tekee. Kerron hoidon aikana, missä energia liikkuu ja mitä se tekee, sekä välitän muita mahdollisia viestejä. Hoidon jälkeen olo on yleensä hyvin rento ja levollinen.

 

Voit valita, haluatko hoidon etänä puhelimitse vai tuletko paikan päälle hoitohuoneelle Helsingin Maunulaan. Hoidan etänä myös eläimiä!

Palvelut

1

Tunnevyöhyketerapia

Tunnevyöhyketerapiassa kehohoitoon yhdistetään keskustelu asiakkaan elämäntilanteesta ja elämänkaaren tapahtumista. Tunnistamme myös ylisukupolvisia taakkoja, jotka ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle. Pyrkimyksenä on avata niihin liittyviä tunnelukkoja vapauttaen näin voimia ja energiaa tähän hetkeen. Kun tunne ja sen laukaissut asia tiedostetaan, kohdataan ja puretaan, tunteen viestiä kuljettanut fyysinen oire poistuu. Hoito sopii erilaisiin fyysisiin ja psyykkisiin kiputiloihin, kuten päänsärkyyn, ihottumiin, epämääräiseen ahdistukseen, levottomuuteen, masennukseen, stressiin ja burnoutiin. Tunnevyöhyketerapia voi auttaa, jos tunnet voimavarojesi olevan vähissä, olet vaikeassa elämäntilanteessa, tunnet pelkoa, vihaa tai muita tunteita ja se häiritsee arkeasi tai jos tunnet olevasi jumissa etkä tiedä, mihin suuntaan seuraavaksi.

120 min - 125 €

2

Moderni vyöhyketerapia

Modernista vyöhyketerapiasta on apua, kun haluat helpotusta fyysisiin vaivoihin, mutta et kaipaa syvällisempää elämänkaaren tutkiskelua. Lempeä hoitomuoto, josta on saatu helpotusta esim. päänsärkyyn, migreeniin, niska-hartiaseudun kipuihin ja jännitykseen, suolistovaivoihin, allergioihin, unettomuuteen, stressiin, hormonaalisiin vaivoihin ja lapsettomuuteen. Hoito antaa tasapainoa keholle ja mielelle. Hoidossa kehoa avataan lempeästi eri tekniikoita käyttäen sekä käsitellään elinheijasteita kevyesti painellen. Sopii kaikenikäisille!

60 min - 80 €

90 min - 95 €

3

Huokaisu-rentoutushoito

Tuntuuko, että elämä on hektistä ja kaikkea - paitsi aikaa rentoutua ja palautua - on liikaa? Onko kalenterisi täynnä ja ryntäilet paikasta toiseen? Vai onko elämäsi juuri nyt muuten henkisesti tai fyysisesti kuormittavaa, ja kaipaat hetken lepoa ja nollausta? Huokaisu-rentoutushoito on irtiotto arjen kiireestä ja mahdollisuus levähtää. Saat rauhoittua, päästää irti ja vain olla itsesi kanssa. Hoidossa vapautetaan niska jännityksistä, käsitellään lempeästi pään alue sekä hierotaan korvat. Myös jalat ja kädet käsitellään rentouttavasti hieroen ja painellen, sen hetken tarpeitasi kuunnellen. Näin keho tasapainottuu, ja sekä mieli että hermosto rauhoittuvat. Stressikierrokset laskevat, unen laatu paranee ja aineenvaihdunta vilkastuu. Kun pää hiljenee, on helpompi olla läsnä itselle ja muille. Rentoutuneena myös palaudut paremmin arjen vaatimuksista. Hoito perustuu vyöhyketerapiaan. Hoidossa käytetään laadukasta, rentouttavaa hierontaöljyä sekä hoitavia eteerisiä öljyjä.

90 min - 95 €

4

Lasten vyöhyketerapia

Hoito toteutetaan lapsen ehdoilla, ja aikuinen on aina mukana hoidon aikana. Asioiden kertomisesta vieraalle voi olla lapselle iso apu. Etenkin elämän käännekohdissa lapsi saattaa reagoida kehollisesti. Apua voi saada esim. keskittymisvaikeuksiin, kasvukipuihin, levottomuuteen, yökasteluun, tulehduskierteisiin, jännittämiseen ja pelkoihin. Myös aistiyliherkkyyksiin on saatu apua vyöhyketerapiasta. Hoito parantaa yleensä unen laatua ja vatsan toimintaa, rauhoittaa hermostoa ja rentouttaa. Vyöhyketerapia tukee myös immuunipuolustusta.

45 min - 55 €

5

Deep rest -kvanttikehohoito

Päästä irti ja antaudu syvään rentouden tilaan. Anna kvanttienergian kuljettaa sinut nyt-hetkeen, jossa kaikki on hyvin ja olet turvassa. Käteni välittävät hoitavaa energiaa juuri sinne, missä sitä tarvitaan. Välitän viestejä myös sanallisesti. Kehosi oma kyky parantua aktivoituu, ja voit päästää irti ajatusrakenteista ja uskomuksista, jotka eivät palvele sinua enää. Tämä hoito on kuin uloshengityksen jälkeinen tyhjä tila ennen seuraavaa sisäänhengitystä: saat vain olla, kukaan ei vaadi sinulta mitään, ja valo ja rakkaus virtaavat energiakenttääsi. Hoidon jälkeen olo on yleensä hyvin kevyt ja levännyt, joskus jopa untuvaisen leijuva. Hoidossa käsitellään keho lempeästi hieroen ja painellen. Käytän hoidossa laadukkaita hierontaöljyjä. Hoitoon voidaan yhdistää eteerisiä öljyjä ja rummutusta – asiakkaan mieltymysten mukaan. 

90 min - 111 €

6

Kvanttienergiahoito

Kvanttihoito on kokonaisvaltaista hyvinvointia edistävä hoito, jossa pääset syvään rentouden, levollisuuden ja läsnäolon tilaan. Kvanttihoidossa kehosi luontainen parantamismekanismi aktivoituu välittömästi. Voit puhtaan tietoisuuden tilassa päästää irti ajatusmalleista ja uskomuksista, jotka eivät palvele sinua enää. Kehon jännitykset ja energiajumit vapautuvat. Kvanttihoito on kuin enkelin siiven lempeä kosketus, joka saa sisäisen mylläkän rauhoittumaan. Kvanttihoidossa ei kosketeta fyysisesti, joten hoitoa voidaan antaa myös etänä. Kvanttitilassa käyminen jo itsessään puhdistaa ja tasapainottaa kehoasi ja mieltäsi.

Voit valita, haluatko hoidon etänä puhelimitse vai tuletko paikan päälle hoitohuoneelle Helsingin Maunulaan.

60 min - 60 €

PETRA

PETRA

IMG_2785_edited.jpg

Olen Petra Kakko, diplomitunnevyöhyketerapeutti (TVT®), kvanttienergiahoitaja ja Senso Reflex Expert®. Olen valmistunut keho- ja tunnevyöhyketerapeutiksi 2019. Koulutukseeni sisältyi modernin vyöhyketerapian ja tunnevyöhyketerapian (TVT®) lisäksi koululääketieteen perusteet. Sensomotoriikka ja primitiivirefleksit tulivat mukaan palettiin keväällä 2024. Lisäksi olen suorittanut taideterapian perusopinnot Inartes Instituutissa. Kvanttienergian maailma avautui koulutuksessa 2025 ja tuntui heti luonnolliselta ja omalta. Alkuperäiseltä koulutukseltani olen filosofian maisteri.

 

Olen ollut aina kiinnostunut kehosta, sen toiminnasta ja hämmästyttävästä kyvystä parantua. Tunnevyöhyketerapian kautta olen ymmärtänyt kehon, mielen ja tunteiden yhteyden entistä syvemmin. Tieto hermostosta, reflekseistä ja niiden vaikutuksista ihmisen toimintaan on täydentänyt kokonaiskuvaa. Uuden ulottuvuuden ja tason hoitamiseen on tuonut ymmärrys energiasta ja energiahoitamisesta.

Jokainen ihminen kantaa kehossaan omaa tarinaansa. Minä uskon lempeän kosketuksen ja hyväksyvän katseen voimaan.

Tilaa Hoitohuone Soljuvan uutiskirje!

Uutiskirjeen tilaajana saat kuukausittain sähköpostiisi käytännöllisiä ja helposti toteutettavia vinkkejä, joiden avulla elo voi muuttua pykälän verran soljuvammaksi ja olo levollisemmaksi. Jaan myös omia pohdintojani ja oivalluksiani elämästä – joka on ajoittain melkoista upottavassa suossa tarpomista, minullakin – joiden toivon toimivan sytykkeinä omillesi. Kiitoksena tilauksesta saat vielä mukavan alennuksen yhdestä hoidosta (myös etähoitovaihtoehto), joten askel kohti rennompaa oloa on helppo ottaa!

HOITOHUONE SOLJUVA

bussit 23, 63, 66, 67, 550, 553, pikaratikka 15, parkkipaikkoja lähistöllä

SIJAINTI

Pakilantie 17 A, 00630 Helsinki

OTA YHTEYTTÄ
AVOINNA

Sopimuksen mukaan

YHTEYSTIEDOT
CONTACT

© Daidu, Kivihaantie 9, 00310 Helsinki - Y-2354913-5

bottom of page